Toimija-blogi

7.1.2022

 

Mallioppilas lähdössä kohti neuvottelukierrosta

 

Edellisestä blogistakin on aikaa, kertonee ajan hektisyydestä myös edunvalvonnan saralla. Mutta nyt on uusi vuosi ja uudet suunnitelmat. Sinällään olosuhteet Tehyläisten työnteolle ja edunvalvonnalle eivät ole muuttuneet edellisestä vuodesta. Korona on riesanamme ja aiheuttaa jatkuvaa kuormitusta työntekijöillemme. Meitä työllistää paikallisesti samat asiat mitä pandemian alussakin ja joskus mietitään, eikö menneistä voida edes joskus ottaa oppia.

Toivon pilkahduksia silti on. Vaikka koronatilanne on pahempi kuin koskaan tartuntalukujen mukaan, elämme eri tilannetta kuin pandemian alussa. Rokotuksilla saamme väestöä pysymään terveempinä ja sillä osaltaan vähennettyä terveydenhuollon kuormitusta. Kuitenkin testaaminen, jäljittäminen, rokottaminen ja koronavarotoimet kuten eristykset ja karanteenit syövät resurssia, joka on muutenkin vähäinen. Työntekijöiden venyminen on äärimmäistä tässä tilanteessa ja toimia vaaditaan koko väestöltä.

 

Me Tehyläiset olemme tehneet mallisuorituksen yhteiskunnan ylläpitämisestä tässä jatkuvassa koronakurimuksessa ja ansaitsemme muutakin kuin Finlandia-talon valaistuksen.

 

Tulossa on liittokierros, jolloin taas avataan koko työehtosopimus auki ja kaikki on neuvottelupöydässä esillä, mikään ei ole pyhää. Kuten Millariikka Rytkönen on todennut aiemmin, mikään TES ei ole betoniin kirjoitettu. Puolustamme nykyisiä työehtoja, sekä haemme etenkin nykyisen tilanteen vuoksi parannuksia työehtoihin. Me Tehyläiset olemme tehneet mallisuorituksen yhteiskunnan ylläpitämisestä tässä jatkuvassa koronakurimuksessa ja ansaitsemme muutakin kuin Finlandia-talon valaistuksen. 

Työkalut parempiin työehtoihin saavutettiin viime kierroksella: historiallinen oma sote-sopimus. Oli hieno hetki, kun sain olla valtuustossa hyväksymässä tätä historiallista sopimusta ja odotan suuresti, mitä se tuo mukanaan tällä kierroksella. Samalla kierroksella sopimukseen saatiin parannuksia esimerkiksi vapaapäivien sijoittelusta ja määrästä, sekä lupa sopia paikallisesti toisin työaikalain vuorokausilevosta(josta meillä on  PHHYKY:ssä vielä neuvottelut kesken, mutta sopuun ollaan pääsemässä joten malttakaa vielä hetki odottaa!). Ja muistutuksena, että nämä sopimustekstit tehtiin rauhan aikana ja niiden piti olla vaikutuksiltaan kustannusneutraaleja. Nyt lähdetään hakemaan niitä ehtoja, jotka ansaitusti myös maksavat ja parantavat työelämää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on saanut niin väestön kuin poliittisen tuen tavoitteilleen, nyt on enää kyse siitä muutetaanko kauniit sanat myös teoiksi. Aluevaalit ovat myös aivan käsillä ja useissa vaaliohjelmissa näemme Tehyläisiä tavoitteita asetetuksi myös puolueiden tavoitteiksi. Me kuitenkin teemme omalta osaltamme työtämme emmekä jää odottamaan lupausten lunastamisia. Yksin voi pyytää, mutta porukalla voidaan vaatia.

 

Siru Heromaa-Karjalainen, puheenjohtaja ao316